Mariasta diplomigemmologi!

Mariasta diplomigemmologi!

Jo vuodesta 1992 Atelier Torbjörn Tillanderilla työskennellyt Maria Hovi, valmistui viime kesänä diplomigemmologiksi eli jalokiviasiantuntijaksi arvostetun Ison-Britannian gemmologisen seuran (Gemological Association of Great Britain) kurssilta. Nyt Maria saa virallisesti käyttää FGA-titteliä eli hän on Fellow of Gemological Association of Great Britain.

Maria, joka vastaa yrityksen jalokivien tilauksesta, suhtautuu gemmologiaan innostuksella. Jo kultaseppäkoulussa hän oli kiinnostunut jalokivistä.

—Jalokivioppi ja emalointi olivat lempiaineitani, ja näitä kumpaakin opetti Esko Timonen. Työpaikalla Atelier Torbjörn Tillanderilla kivien tilaukset siirtyivät vähitellen minulle, mikä oli minulle mieluisaa. Näissä tehtävissä pääsee näkemään paljon erilaisia jalokiviä ja se on osaltaan tuonut hyvää rutiinia arvioida kiviä, niiden väriä ja puhtautta ja muita ominaisuuksia jotka vaikuttavat kiven laatuun. Ajatus mennä gemmologikurssille syntyi kuitenkin vasta muutama vuosi sitten.

Vaativa ja työläs gemmologikurssi on kaksivaiheinen ja kestää kaksi vuotta. Kaikki osallistujat eivät välttämättä läpäise tutkintoa. Maria suoritti kurssin työnsä ohella.

—Ensimmäisen vuoden peruskurssi oli lähinnä teoriaa, mutta diplomikurssilla päästiin itse käytäntöön eli tutkimaan kiviä. Esimerkiksi joka toinen viikko tuli tutkittavaksi kymmenisen kiveä, jotka piti määrittää perusteellisesti. Tutkimuslomakkeisiin merkittiin tarkasteltavien kivien värit, ominaispainot, taitekerroin ja kiven sulkeumat piirrettiin kaaviokuvaan.

Diplomikurssi oli työläs ja aikaa vievä. Gemmologikurssilaiset vitsailivat keskenään, että kevätauringon alkaessa hohtaa hangilla, me vetäydyimme hämäriin tutkijankammioihin tarkastelemaan kiviä mikroskoopilla ja muilla tutkimuslaitteilla. Oma keittiö muistutti välillä tutkimuslaboratoriota, Maria kertoo opintojen kulusta.

Gemmologian opiskelu ei lopu loppututkintoon.  Jalokivien jäljitelmiä ja käsittelymenetelmiä sekä uutta tietoa kivistä tulee markkinoille koko ajan. Tietojen ja taitojen ajan tasalla pitäminen on siksi välttämätöntä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: